Eero Eerola

“ Ujunoff on kohta täällä. Tuossapaikassa! Sata miestä aseellista rientääpi hänen keralla.
JOUTO. Meidänkö miestä?
KÄPSÄ (matkasten) . Meidän miestä! Meidän miehet on kotona. On myös sana saatettu heille, että kaikki kokoontuvat täällä teidän pirtillänne. — Mutta Ujunoffill' on omansa, Vennään veljet kerallansa.
JOUTO (iloiten) . Saa tästä punaiset päivät, riemun päivät, remun päivät! (Käsillään tehden liikkeen) . Kellistetään kerran Karhu!,
KULLERVO. Painitahan otson paini!
KÄPSÄ. Hiljaa, hiljaa! Ettei kuule Karhun pennut. Haistaako jotakin
Karhu?
JOUTO. Ei niin hiiren pihausta. ”

“ KARHU. Sama maa on meitä kantanut, samoja kohtaloita kannamme kaikki. Samat olkoon myös meillä oikeudet ja velvollisuudet. Siispä sanonkin suulla kaikkien vapaiden Kalevan miesten: älköhön olko osaton Kalevalassa kukaan, sama olkoon jokaisella osa heimon neuvojen pidossa. Kaikki me yhdessä, jokainen meistä mukana, kas niin lujittuu Suomi, kasvaa kaksinkertaiseksi!
(Palkkaväen joukossa iloista hälinää.)
JOUKOSTA. Kaikki yhdessä, niin suurenee Suomi!
PALKKAVÄEN JOUKOSTA. Karhu ihanasti puhui; haastoi kuin jumalten suulla. Toinen nyt aika meille koittaa, onnen aika. Me parasta panemme kaikki! ”

“ HELJÄ. Pieni mun on osa tässä. Mitä itse toimititte?
KOVAS. Nyt on selvä Suomen päivä. Katalimmat tuhon korpit tuolla viruvat raunioissa. Ujunoff vain muutaman miehen kera hurjasti paeten nahkansa pelasti. Mutta takaisin ei palaja sen vannon, ja vakuutamme! Voittajina paljon suurempina palaamme nyt kuin vuosi sitten, nyt on rinnasta omastai ilkikasvi katkoeltu, paise saastainen reväisty. — Vaikka on nyt raunioina Kalevalan valtapirtti, niin pian kohoaa sen tilalle uusi, nousee entistä ehompi! Kasvaa turve ylitse hautojen, kuivuu viljat kyynelvedet, kirkastuupi murhe musta. ”

“ Alta tuskan ja tulenkin nousee suuri Suomen päivä — aamu armias Jumalan. Tuli polttaa terveheksi, mikä maassa lie mäteä, alla syämmen alahaista. Kirkastuupi kansan sielu, valkeneepi valju aatos, koko heimo korkeneepi. Alta vallan vainolaisen nousee ehjänä Kaleva kera valkeiden valojen.
JOUKKO. Ehyt on Kalevan kansa! Suomi nousee suurempana, kirkkahampana porosta! ”

“ Aamupuhde. Ripsa, Marva ja Tuulikki puuhailevat aamuaskareissaan, Ripsa takan luona, Marva ja Tuulikki värttinöineen. Päre pihdissä, toinen takan luona palaa.
RIPSA (tähystäen ulos) . Taas kohta valkenee päivä, odotuksen ja ikävän uusi päivä. Ken niiden luvun enää muistaa. Koska palannevat Kalevan pojat, urhot kohen kotia saavat? Pitkä on matka maan rajalle, Vennään vainolainen viekas.
TUULIKKI. Niin on minulla mieli kuin jo pian palaisivat. Saatais tuimat tulotanssit!
MARVA. Tuuli on Tuulikin mieli. ”

“ Niin on ottanutkin Karhu. Karhu on sanansa miesi. Olemmehan olleet, Jouto ja minä, meidän puolesta mukana heimokokouksissa...
KULLERVO. Olette olleet — kaunistuksina kaiketikin! Täss' onkin asian ydin: Karhu kammoo vainolaista, pelkää sen perunsa vievän. Uskokaa, kun sanon minä: pelosta otti Karhu meidät mukaan neuvonpitoon. Mairitella tahtoo meitä. Kun saa päälle paha päivä, meidät hän ensiksi syöksee surmaan niinkuin suden suuhun. Karhuss' on kettua myöskin.
ORMA. Tuota nyt en minä usko. Hyvin on eletty aina. Karhu heimon pää on oiva. Aina itse eellimmäisnä, kun on turma vain tulossa. ”

“ KOVAS (huomaten Heljän) . Terve, Heljä morsioni! Täälläkö olet jo sinäkin! (Syleilee) . Kas tässä, pojat, vanhan Karhun uljas tytär, jota meidän ja koko Kalevan maan on pelastuksestaan kiittäminen. Paljain jaloin, puolialastomana hän riistäytyi läpi murhamiesten kätten, kuin tuulen siivillä kiidätti sanoman meille. Henkihieverissään lattialle tuupertui, toki sanotuksi sai: "petos, katala petos, maankavallus, maammo maassa, taatto ryssäin ja omain vanki!" Enempää ei tarvittukaan — loput tiedämme kaikki.
JOUKKO. Eläköhön Heljä-neito!
KOVAS. Niin kuulkaa nyt veljet! ”

“ Korkene jo, Luojan armon päivä yöstä Suomen veljesveren ruskon, haihdu halla, häivy kauhun häivä, uuden saamme valkeamman uskon! Kauniimpina näin me tuhkan alta päivää päin nyt käymme kaikkialta, työn ja rauhan onneen Suomen viemme, Kaikkivalta, valkaise jo tiemme! ”

“ KULLERVO. Ilma onkin se onneksi. Katsos, kohta pidetään täällä suuri, salainen kokous. Saapuu paljon tovereita kaukaisistakin kylistä. On hyvä, kun on usma ilman päällä, eivät eroita tulijoita.
ORMA. Vai on kokous — täällä?
KULLERVO (yhä houkuttelevammin ja luottavammin) . On. On tullut myös Venäeltä itse Semen Ujunoffi, entinen palkkaorjien päämies. Hän tänne saapuu saatossaan sata miestä. Sinä et sitäkään tiedä, ovat jo Vennään pojat maahan kaataneet pajarit. Kaikki riikin rikkalinnat maass' ovat maan omana. Henkipattoina pajarit piiloissa nyt puikkelevat. Jaettu tasan on tavarat. ”

“ MARVA. Ja mikä olisi se onni, jonka meille tarjoisitte? Itse näette: ryövärein ja roistoin onni!
KULLERVO. Varo kieltäs, ämmänkenkku!
MARVA (melkein huutaen) . Sen sanon, huudankin julki: tää on roistojen tekoa, murhamiesten —
KULLERVO (Iskee nyrkillään korvalle, jotta Marva kaatuu) . Äsh, perkele!
MARVA (yhä jatkaen pitkällään) . — pettureitten, maankavaltajain kurjain...
KULLERVO (potkien Marvaa päähän) . Tuhannen tuhatta! Vaikenetko, vaikenetko! ”

“ Palanneeko vanha Karhu enää koskaan retkiltänsä, vaiko joutuu vaipumahan Vennään aavoille aroille. Näenkö näillä silmilläni?
(Ulkoa kuuluu kopinaa.)
ORMA (vanhahko, hyvänlaatuisen näköinen palkkarenki. Tulee reippaasti, mutta hengästyneenä.) Terve sulle Ripsa muori! Tuon suuret sanomat sulle... minä edellä ehätin...
RIPSA (uteliaana kuulemaan.) Terve tervehyttäjälle! Kiitos olkoon
Kaikkivallan, viel' ett' elossa palajat. Entä toiset meidän miehet?
ORMA. Voittajina saapuvat pian! Kalevan miesten kalpa lyönyt on komean iskun. ”

“ Ujunoff ja ryssät sisälle.
Kullervo ja Jouto tuovat ulkoa vastaanrimpuilevaa Marvaa.
KULLERVO. Katsos, Orma! Vipuun kävi vanha varis.
MARVA. Mitä tahdotte minusta? Päästäkää pois näkemästä näitä päiviä pahoja. Liiaksi olen jo vanha teidän rääkätä, repiä!
JOUTO. Eihän rääkätä sinua, kun oot vaan avuksi tässä.
MARVA. Ei minusta mitään apua.
ORMA. Antaa toki vanhan olla.
KULLERVO (suuttuen) . Jo nyt on saatana tässä! Teist' on aina vain vastusta!
JOUTO. Liiaks istuu orja heissä. Aina vaan ovat kärttäneet isäntäinsä suosiota. Meitä nuorempia polettu takanapäin liiatenkin. ”

“ TUULIKI. Olen pirtin puhastanut, ett' ois urhoilla tiloa, vierahilla liiatenkin.
UJUNOFF. Vot se on hjuva, oigein hjuva! Tuulikkini, saamme taas illalla iloita. — (Päätään osottaen) A piäss' on vjähän raaskas paino, kova myös ollut on urakka, tuoppas oltta miesten juoda!
TOINEN RYSSÄ. Vot, vot, tuo olutta saavillinen! Julen on aangara jano.
TUULIKKI (lähtien) . Vielä on pieni tynnörillinen olutta. Tuon sen.
Sitten kaikk' on lopussa.
UJUNOFF. Tjaa — on pandava uudet olvet. A nyt tuo välehen vjähän, koht' on kieli kidassa kiinni! ”

“ KARHU. Minä tulen! Viekää kaikki, viekää henki! Tulen kuin taivahan vasama tuolta puolen tuonelankin! Maankavaltajat kaadan! Nousee uusi, uljahampi Kalevan kantaheimo! Kasvaa kansa valkeampi, suku suurempi sukeaa, jok' ei vieraita kumarra, petä peltoja isien!
JOUTO (kiusoittavasti) . Kynnet poikki kuulun Karhun! Viekää puuhun pilkaksemme!
Miehet vievät Karhun ulos. Kullervo, Jouto ja Ujunoff
katselevat peräovelta.
UJUNOFF (Kullervolle) Ah, sie viisas, jylen viisas olet tavarish. Da nyt on Karhu gaatomailla. A, kuka ensimäiseks ambuu? ”

“ Nuoremmat ja norjat jalat sitä ovat eelleen ehätelleet, kun sen jo tullessani liikkeelle laskin. Kyläss' on kylläinen riemu. Juhlavaatteita valitaan. Koht' on täällä kaikki kansa.
RIPSA. Käykää nyt, Marva ja Tuulikki, tekin ylle juhlaliinat, ennenkuin ehtii kylän kansa täyttää talon ja tanhuat.
(Marva ja Tuulikki menevät.)
TUULIKKI (mennessään.) Parasta nyt katsotahan.
RIPSA. Laita tulta takkaan, Orma, jotta saavat lämmitellä, jos on pakkanen puraissut.
ORMA. Tuimasti tulevat urhot. Ei pysty pakkasen poika partaan rientävän urohon. Toki takka on iloksi, terveheksi lieden loiste. ”

“ KARHU. Kalevan kotoinen kansa, kuule nyt kuulut terveisemme, tuorehet tuliaisviestit! Nyt on vapaana Kaleva, vapaana sen vanha päämies. Vieraan vainolaisen ies on hervonnut, eikä välehen nouse.
JOUKOSTA. Ei! Annoimme me aimo iskun!
KARHU (jatkaen) . Annoimme ankaran iskun. Kauas rajan taakse omille riistamailleen Vennään miehet saatettiin — eikä tuossa enää ollut paljon saattamista. Lymyten luikki joukkonsa tähteet kohden kylmiä kyliä. Ja voimakkaana palaa nyt Kaleva, suurina Suvannon sulhot. Kymmenien vuosien katala paino on nyt syrjähän sysätty, vapaana hengittää Suomi! ”

“ Kuuluu Karhun parahdus. Kullervo kerskuen.) Siihen suistui suuri Karhu.
UJUNOFF. Äsh, tshort, välehen päästit, kovin välehen. Loobetit jo hubin meiltä... oisi shietänyt enembi. (Sylkäisee kiukuissaan.) Tshort! (Joudolle) A sie harooshi olet tavarish, etshi doinen ambudauluh!
KULLERVO (Lyöden Ujunoffia olalle) . Huoli tuosta Vennään veikko. Aika pirttiin astella jo peijaismaljat pohjaan juomaan. Ujunoff, sa uljas poika, tule kuin isäntä tänne! (Avaa oven Ujunoffille)
UJUNOFF. Kiidos, kiidos! Hjuva, hjuva, tavaarish. A hjuvat olvet Karhun olvet, da hjuvat tytöt Shuomen tytöt! ”

“ Sitä enemmän on vain meidän toimittava.
KULLERVO. Niin, nyt on aika otollinen. Karhu, Kovas, kaikki tyyni luottavat nyt meihin varmaan. Kukaan ei aavista mitään. Nyt on osa otettava, kaadettava Karhun valta! — Kun tulee Ujunoff tänne, oisi vähän voideltava!
JOUTO (naurahtaen) . On se ovela miesi — Ujunoff. Ymmärsi näin yhteen liittää "orjat" Suomen ja Venäen.
KULLERVO. Näytämmepä miss' on "orjat". Saisit toimittaa Tuulikin tuomaan tänne otraolvet Ujunoffille iloksi.
JOUTO. Kaikki, kaikki katsotahan, kunhan saapuvat kokohon. — Hst! Joku liikkuu ulkopuolia. ”

“ Minä en malttanut olla... jo tullessani tienvarsille sanoja heitin, valmistautumaan kehoitin, käskin kohta koolle tulla.
TUULIKKI (on tullut puusylystä tuoden) . Kas kummaa, kun vanha huuhkain ensimäisenä on kotiin päässyt. ”